Harvat kotiin jääneet kokoontuivat sunnuntairauhaisiin tupiin ja kuuntelivat pitkää. Lutheruksen postillasta luettua saarnaa hartaina loppuun asti. Vieläpä arki-iltoinakin nähtiin yhden ja toisen kirja kädessä sanaa katselevan. Illoin vuoteille kallistuttua liittyivät kädet ristiin peitteitten alla ja arat huulet höpisivät nöyrinä osittain unhottunutta isämeitäänsä, moniailla salaa kätketty virsikirja pieluksen alla. Jotkut vanhat, joilla mielestänsä oli varaukseen erikoisempaa syytä, kantoivat päivisinkin kirjakopasta löytämäänsä irtonaista katkismuksen lehteä tai muuta painettua sanaa amulettina taskussansa.
X
Eräänä, varhaisena aamuna Hilman epäonnistuneen suuretsinnän jälkeen istuivat Jylhänmäen vanhukset eteistuvassa neuvotellen, olisiko enää mitään mahdollisuutta vainajan etsinnän jatkamiseen vai olisiko parasta Joonaan lähteä kirkolle ja pyytää rovastia tulemaan ja lukemaan siunauksen sydänmaan yli. He eivät ehtineet tehdä päätöstä puoleen tai toiseen, kun Riikka tulla köpitti heidän luoksensa, näköjään hyvin tärkeillä asioilla.
»Hyviä huomenia, terlveisiä taivaasta», toivotti hän iloisena ja tapansa mukaan kaula kurkolla vilkuili ympäri huonetta, niinkuin olisi etsinyt jotakin.
»Antakoon. Taivaastako se Riikka näin varhaisia terveisiä?» kysäisi isäntä eikä voinut olla hiukan hymähtämättä ajatellessansa mustaa saunaa.
»Taivaasta, taaevaasta», toisti mummo.
»Onpa Riikka ollutkin sitten pitkillä matkoilla.»
»Ei Rliikka, mutta Rliikan luona on käynyt kaukaisia vierlaita. Puolilta öin olen saunan akkunasta kurkistellut ja vahtaillut kyökin piippua, ja kun näin emännän kahvisavun alkavan taivaalle tuprluta, niin läksin postittamaan terlveiset verlekseltään», sanoi mummo.
Ilmaisematta kuitenkaan vielä salaisuuttansa hän loi tirkistävän katseen sängyssä makaavaan sairaaseen ja huudahti sitten päätänsä kallistellen kuin tutkimuksensa tuloksena:
»Hehee!… Ei se tuo Kallokaan enää terlveeseen huokaise.»