Kun kohtalon käsi puuttuu ihmisen elämään, viittoen uusille, tuntemattomille teille, pysähtyy hän kulkemansa taipaleen rajapyykille ja heittää silmäyksen taaksepäin elettyyn elämäänsä.
Tällaista taakse katsomista ja tilintekoa oli Joonaan ajatusten juoksu hänen hiljaa kävellessänsä muutaman virstan päässä olevaan Isoaholan taloon.
Isäntä otti vieraan hiukan alentuvasti vastaan, mutta vei hänet kuitenkin kamariinsa.
»Tulin puhumaan isännälle siitä velastani», kävi Joonas suoraan asiaansa.
»Vai niin, vai niin, hm… vaikka eipä se taida enää puheista parantua», sanoi Isoahola.
»Taitaa olla totta se, mitä olen kulkupuheina kuullut, että isännällä on aie panna Jylhänmäki vasaran alle?»
»Eihän se taida valheeksikaan joutaa. Minulla on jo hallussani tähän kiinnelainaan valmiit tuomiot, niin että Joonas saa nyt aluksi odottaa kotiinsa vieraita lähipäivinä.»
»Ketä vieraita?»
»Semmoisia vain tähtilakkisia, kiiltonappisia.»
»Vallesmannia?»