»Hullu?»
»Miten häntä nyt isäntä tahtonee nimittää — vähämielistä.»
»Kyllä… kyllä on…», tapaili isäntä jotakin sanoaksensa, niinkuin hänenkin rahanahne sydämensä olisi yhtäkaikki tuntenut pistosta kohtalon alaisen miehen edessä. Hetken mietittyään hän jatkoi:
»Voisihan… voisihan ehkä ajatella lykkäystä. Mutta, toisekseen, ei kai asia siitään somene. Muuten eihän sinulla liene mitään sellaisia mielen hauteita, että, minä niinkuin — niinkuin vääryydellä ja lain varjolla….?»
»Mitä joutavia. Minä tulinkin oikeastaan tarjoamaan talorähjääni ja vähiä rihkamiani vapaaehtoisesti vasaran alle.»
»Vai niin… niin… Sinä olet sittenkin, Joonas, miesten mies», sanoi isäntä ja kaasi viinaa pikareihin.
»Otetaanhan tästä tuikut.»
»Kiitos. Isännän sopinee ottaa — minulla ei ole tällä kertaa erikoista syytä ryypiskellä.»
»Ehdon valta. Sinä kai ymmärrät, että minunkin täytyy pitää pennin laidasta kiinni kynsin hampain, jollen tahdo joutua puille paljaille, niinkuin… Arvaan kyllä, että minua tullaan tästä taas soimaamaan, niinkuin on moitittu monesta muusta, mitä olen tehnyt, tai tekemättä, jättänyt. Mutta nimeäppäs joku toinen, joka nyt tässäkin sinun asiassasi olisi minun sijassani toisin menetellyt.»
»Eipä taitaisi olla yhtä tuhannesta.»