»Pyysin naapurien akkoja avukseni, ja kun oli kymmenkunta husaa ja huosiata yhtaikaa huokaamassa, niin siinä oli sihinää ja sohinaa, ja puhdasta tuli kuin talkoolla vain», sanoi Saara.
»Hyvähän on olemassa puhtauskin ja järjestys, mutta eiköhän tuo puuhasi yhtäkaikki olisi joutanut olla tekemättä tällä kertaa.»
»Miten niin: tällä kertaa?»
»Näitä huomisia pitoja varten.»
»Minä olen näitä lattioita pessyt jo monta kertaa juhannukseksi ja joulujuhliksi ja olen silloin aina mielessäni kuvitellut, että milloin heitä saanen pestä poikaini häitä tai tyttäreni läksiäisiä varten, ja ajatellut vielä: milloin näitä huoneita nuoremmat kädet puhdistanee ja kuusen havuja valkeille lattioille ripotellee meidän vanhojen kunniaksi, kun tästä kerta hautaan kallistumme.»
»Kun toden sanon, niin saman tapaisia ajatuksia on usein askarrellut minunkin aivoissani mutta ei valkene ne päivät», sanoi Joonas liikutettuna.
»Ei valkene. Vaan olkoot nyt nämä huomiset pidot mitkä ovatkin, niin Jylhänmäen uudella emännällä, kuka hän lieneekin, ei saa olla sanan sijaa siinä, että entinen emäntä jätti jälkensä siivoamatta ja pesänsä puhdistamatta.»
»Taitaapa toisekseen olla niinkin», myönsi Joonas.
* * * * *
Oli jotakin kolkon juhlallista hautajaistunnetta iltakorvalla kosteutta tuoksuvissa, hämärissä huoneissa, jotka näin pesun jälkeen olivat ikäänkuin avartuneet ja joissa pienikin ääni kaikui kuin kirkossa. Tavallista aikaisemmin rupesivatkin talonväet maata tänä iltana, Joonas eteistuvan lattialle, Saara Kaisun kera Hilma-vainajan sänkyyn ja Kalle omalle vuoteellensa oven pieleen. Väsyneenä päivän puuhista nukkuivat toiset jotenkin pian, mutta isännän aivoissa askartelivat niin monet ajatukset, että hän ei yrittänytkään saada unta silmäänsä. Kun makuuhuoneessa ei ollut kelloa, kävi hän useita kertoja tarkkaamassa Otavan kulkua, unohtuen väliin pitkäksi ajaksi akkunaan katsomaan tähtikirkasta taivasta.