»Niin, niin — vähätpä vähät… Vieläkös se poku osaa kättä antaa?» sanoi Saara ja taputti kädellänsä ruunaa etulapaan.
Kun tämä jaksoi kohottaa jalkaansa vain hiukan, tarttui emäntä kavion asemesta polvitaipeeseen ja pudisti kuin hyvästiksi.
»Jumalan haltuun, Jumalan haltuun… Sanohan sinäkin. Joonas, hyvästi vanhalle palvelijallesi.»
Kehoitusta, noudattaen Joonas tarttui toisella kädellään Liinun polvitaipeeseen, toisella pyyhkäisi kyyneltä salaa silmästänsä ja sanaakaan enää lausumatta poistui tallista viipyvin askelin.
»Olisiko käydä, navetassakin yksin tein?» sanoi Saara ulos tultua.
»Käy häntä navetassakin.»
»Etkö sinä viitsi tullakaan?»
»Joudan kai tästä minäkin.»
Saaran edellä, Joonaan jäljessä mentyä navettaan ynähtivät lehmät aamutervehdyksen vitsakytkyissänsä ja lampaat määkivät karsinassansa.
»Viskaa heille heinätukkoa tai oljensuortuvata eteen», kehoitti Joonas.