»Liekö viittä penniä taskussasi tälläkään haavaa… ja keneltä sinä olot tuon sikarin tumpin saanut hampaisiisi?» ivaili isäntä.
»Ei se ainoa ole», sanoi Matti ja tarjosi isännälle takkinsa rintataskusta, sikaria, joita, siinä seisoi rivissä kokonainen patteri.
»Olkaa hyvä!»
Isäntä ei kuitenkaan suvainnut ottaa.
Matti tiesi, että tällaista rintaa paisuttavaa tilaisuutta hänellä ei ole ennen ollut eikä arvattavasti tule enää koskaan olemaan; sen vuoksi hän ei pitänyt mitään kiirettä päästäksensä esiintymisensä huippukohtaan: karistettuaan tuhkan sikaristansa, hän hyvin hitaasti ja koomillisen arvokkaasti kaivoi povitaskustansa hienon lompakon, otti siitä nipun punalaitaisia seteleitä ja katsoen vuoroin isäntää, vuoroin nimismiestä silmiin kysäisi:
»Mitäs herrat luulevat näiden olevan?»
Syntyi yleinen hämmästys ja ihmettelyn sorina. Peläten joutuvansa, uudelleen naurun ja pilkan alaiseksi liuskasi isäntä:
»Köysiin… Sinä olet varastanut rahat.»
»Kuulittako?» kysyi Matti väkijoukkoon kääntyen.
»Kyllä kuultiin, kyllä kuultiin», vastattiin nauraen.