»Mitä sinä niillä ryysyillä nyt sitten aiot tehdä?»
»Ei mitään — annan olla niiden koskematta aitassa vain.»
Isäntä mietti hetken päästäksensä perille poikansa kummallisesta menettelystä, sanoi vihdoin:
»Sinulla on tainnut sittenkin olla jotakin suhdetta siihen — hutsuun?»
»Hutsuun… Jumaliste!» sähähti Pekka ja ponnahtaen seisaalle iski nyrkkinsä pöytään, niin että huone kumahti.
»Se on kai sinun se — äpäräkin?»
»On.»
Kun oltiin tämän jälkeen vaiettu kotvan aikaa, alkoi isäntä sanella kuin peruuttamatonta päätöstä:
»Sinä nait Kankaanpään Eveliinan, ja…»
»Ei Eveliinaa eikä ketään.»