»Hella tiunatkoon meitä ja valjelkoon meitä. Hella valittakoon katvonta meitän päällemme ja olkoon meille almollinen. Hella kääntäköön katvonta meitän puoleemme ja antakoon meille iankaikkiten lauhan. Itän ja Pojan ja Pyhänhengen nimeen. Amen.»
Saaran tultua tupaan oli sinne jo ehtinyt Riikkakin saunastansa matkavalmiina.
»No, Saarla — sanon Saarla, kun on tultu niinkuin saman arlvoisiksi — miltäs nyt tuntuu mielellesi?» kysyi Riikka entiseltä emännältänsä kuin vasta-alkavalta ainakin.
»Kysyy häntä Riikka itseltänsä, miltä nämä tämmöiset matkat tuntuvat», vastasi Saara.
»Hehee!… ei sitten kerlassa miltään, onpahan kuin joulukirlkkoon lähtisin. Minä en olekaan härlkävierlas näissä pidoissa; ja totut sinäkin, kunhan istut rliikin rlekeen niin monta kerltaa kuin minä olen istunut. Etkähän tuota niin kovin murlheelliselta näytäkään sinä; mutta miten lie sinun laitasi, Joonas — sanon Joonas — kun siinä niin ääneti istut ja murljotat?»
»Mitenhän lie», murahti Joonas, seuraten syrjäsilmällä Mustia, joka lähellä istuen kuin vartiana heittää luimautteli häneen epäluuloisia, halveksivia silmäyksiä.
Eivät olleet suuret muuttotavarat matkaan lähtijöillä: Saaralla eväsnyytti kädessä, Kallelta rääsyihin kääritty viulunsa kontissa ja Joonaalla kainalossa vanha seinäkello, jonka muuan armelias isäntä oli huutanut nimenomaan hänelle, kun tiesi, että Joonaan oli siitä melkein mahdoton luopua.
Kim oltiin jonkun matkaa ajettu, tillahti Kaisu yhtäkkiä itkemään.
»Mikä nyt tuli?» kysyi Saara.
»Maija jäi!»