Alentaen hiukan ääntänsä isäntä tavaili:
»Täsä lähestyn Minä teittiä muutamala sanalla tällä pienelä paperi Palalla ja huonola käsi alalla ja saan tietä Antaa että kun tämä jylyhämmäi kallu nyt on käymäsä sitä maliman rannan kierto Kouluva Nin olka laupijat ninkun teijän isän Laupijas on ja auttaka Majistri visauuven tielä antain Ruoka ja riitinet ja kessu piippuun ja saunan Nurkkaa kuhu hään pääsä kallistais ja Akka väk hyö voivatten otta huomijon emännän paikan ja pait sitä niin ninku viisun tekiä veisa pelmanni peliä ja rahhaa saa oneline Likka se pel Mannin saa eikä nyt sit muta tällä kerta kun hyväst vaa ja terveyksi kaikile tutuile ja tuntemattomilen ja Voika hyvin toivotta Yks sihtier.»
»Iijoo… hm… kenenkähän lie kädestä tuokin lähtöisin», sanoi isäntä ja ääntänsä korottaen jatkoi:
»Pitäisipä siinä nyt, jutussasi, mustan valkeneman ja mutkien oikeneman.»
»Siinä ja siinä, ettei Isoahola vielä linnassa istu», arveli Kalle.
»Onpa niin ja näin.»
Pistettyään paperin takaisin kansien väliin Kalle alkoi etsiä toista, puhellen kuin itseksensä:
»Juntulan renkipojat juoksivat jälkeeni ja kuiskasivat korvaani, että hyvän hyvyyttäni ottaisin ajaakseni sen Harakka-Miinan lapsen ruokkojuttua siinä kuin omianikin. Lakituvassa koetti Juntulan Jussi kumota kannettani lailla ja evankeljutnilla, ja vähältä piti, ettei saanut sotketuksi minua samaan soppaan.»
»Altavastaajaksi?»
»Sinne päin se sihtaili. Mutta kun minä sain suunvuoron ja aloin selvitellä Juntulaisen elämäkertaa, niin hörönauru siinä pääsi tuomarilta, ja irveen näkyi vetävän lautamiestenkin suuta. Eikähän siinä Jussia auttaneet laupiaat silmätkään, sen kuin pulittaa vain rahat koreasti Miinan kouraan. Sakoitin vielä kunniani loukkaamisesta — siihen kulut lisäksi. Tässä on rotokolla.»