Eräänä keväänä heti roudan maasta sulattua alkoivat Lohilahden siat, vieläpä pienet porsaatkin, tonkia maata niin väsymättömän uutterasti, että maanteitten laidat, talojen tanhuat ja läheiset pikku ahotkin olivat myöhemmin kesällä kuin aatralla kynnetyt. Olivat ne kyllä ennenkin, joka kesä, ketoa nurin kääntäneet, palan siellä, toisen täällä. Mutta näin laajaa ja voimaperäistä sikojen maanmuokkausta eivät vanhatkaan muistaneet nähneensä sitten suurten nälkävuosien.
Sikojen kärsillään kyntäessä maata ja käkien kukkua helkyttäessä kartanokoivuissa ja peltojen aidanseipäissä tulivat oravat. Mistä lienevät tulleetkin, mutta omanpaikkaisia ei niistä liene monikaan ollut. Niitä juoksenteli pitkin aitojen selkiä ja kattojen harjoja, istuskeli savupiippujen nenissä, hyppi pihapuissa ja kiipeili ylös alas viirinsalkoja. Niitä pyrki laumoittain yli Lohilahden selän, aina samaa tuntematonta päämäärää kohti, mitkä uiden, mitkä kokonaisina lastulaivueina, tuuheat hännät purjeina pystyssä. Monet väsyivät pitkällä uintimatkalla tai hukkuivat aaltoihin heikoilta aluksiltaan ja ajelehtivat tuulen tuomina raatoina rannalle.
Oravien tultua marraskuussa talvikarvaansa kuului metsistä alituinen pyssyjen pauke, varsinkin sunnuntaisin.
"Vielä niistä petäjiköistä kuuluu toisenkinlaista pauketta", ennusti kerrankin eräille isäntämiehille Riihelän vanha vaari, jonka erikoisalana olivat oravat.
"Ehkäpä hyvinkin, mutta aikaa siihen kuluu: eiväthän ole rotat sikiytyneet vielä liiemmäksi", arveli muuan isäntä.
"Rotat!" huudahti toinen talokas. "Oletko käynyt tupasi lattian alla sen jälkeen kuin…?"
"Sss…! Suu poikki!"
"Suu nappiin sitten kun tulee viljantarkastusmiehiä… Vai eikö tässä ehkä oltane kaikki luotettavia?"
"Luotettavia ollaan."
"Minä tein kätköni rehuladon lattian alle. Mutta kun tässä taannoissa päivänä pistäysin varastoani perkkäämässä, niin mitäs näin: rottia, rottia! Jyvät hajoitettuina pitkin permannon alustaa, säkit nakerrettu tappuroiksi ja kuin ilkkuen tehty niistä pesä pesän viereen. Eräässäkin sellaisessa oli yksin lukien kaksikymmentäkolme alastonta, vikisevää poikasta. Ja lie niitä ollut toisissa useampiakin."