"O perhana! Pitääkin tästä lähteä." Näin maailman lapset. "Pieni joukko" näki paljon syvemmälle kuin mitä silmien edessä oli:
Kolmatta sinettiä alettiin avata.
Mutta vasta sitten kun se vaakaa kantava kauppias oli kapsahtanut mustan ratsunsa selkään ja oli kuultu hyvin läheinen, ikäänkuin gulashin huuto: "Litra vehnää yhdestä denarista, ja kolme litraa ohria yhdestä denarista!" alkoivat harvat valitut, samoin kuin muutkin köyhät, vastoin ennustuksia tuntea vatsoissaan uuden maailman synnytystuskia.
* * * * *
Kolme kertaa olivat Nehen housunlahkeet jo heilimöineet ja kolmasti oli Saara niitä lyhentänyt, niin että ne lopulta ulottuivat vain hiukan alapuolelle polvien, antaen laihtuneelle omistajalleen urheilijaa muistuttavan ulkonäön. Lukuisa lapsilauma oli kokonsa mukaan ryhmitettävä pieniin joukkoihin, joille kullekin äiti ompeli vanhoista vaatteistaan yhteisen vieraspuvun lasten vuoroon käytettäväksi, milloin oli mentävä kylään asialle. Jo aikoja sitten oli ollut pakko kieltäytyä pienistä nautinnoista: kahvista, tupakasta, vähitellen myös voista ja muistakin särvinaineista.
Toivossa oli kuitenkin elettävä. Oltiinhan korkeilla tahoilla hiljaisessa puuhassa opettajainkin hyväksi. Mutta kun Nehe lapsikatraaseensa ja oleviin oloihin vedoten pyysi pientä palkanlisäystä oman pitäjän kuntakokoukselta, hengähti sieltä vastaan jäinen tuulahdus. Köyhät suunsoittajat tosin anomusta puolsivat, mutta ne, jotka asian äänillään ratkaisivat ja joiden kukkaroa se lähinnä tulisi koskemaan, asettuivat jyrkästi vastustavalle kannalle. Ehdottipa rikas Remulainen, jonka hengen Nehe aikoinaan oli pelastanut kuolemasta ja todennäköisesti vielä pahemmastakin, alennettavaksi opettajan entistäkin kunnanpalkkaa. Pilkaten hän kehoitti kokouksessa saapuvilla olevaa opettajaa kääntymään köyhäinhoito-viranomaisten puoleen, jos luuli vaivaisapua tarvitsevansa, tai tarttumaan mieluummin kirveeseen ja kuokkaan.
Kuta pimeämmäksi Nehen tulevaisuuden taivas synkkeni sitä kiinteämmin hän koetti rukouksessa turvautua Jumalan apuun. Mutta kun hänen pyyntönsä silläkin taholla tuntui kaikuvan kuuroille korville ja kun lisäksi hänen viimeaikainen, haaveellinen uskonsa ennustusten täyttymisestä näytti kärsineen täydellisen haaksirikon, alkoi tämä viimeinenkin tuki luisua hänen jalkainsa alta, ja hän suistui henkisestikin sielullisten ristiriitojen myrskyiseen mereen.
Kuin aamun sarastuksena alkoi Nehen yön ympäröimään sieluun vihdoin kajastaa ruusunvärinen vaate. Ehkä hänen paikkansa onkin punalippujen luona. Ehkä tie tuhatvuotiseen valtakuntaan kulkeekin niiden johdolla.
Vielä joku aika sitten olisi hänestä moinen ajatus ollut kuolemansynti. Mutta nyt Nehe ei pitänyt itseänsä enää liian hyvänä lähtemään eräänä iltana työväentalolle. Varovaisuuden vuoksi hän jätti kuitenkin takaportin auki: Tutkikaa kaikki ja pitäkää se mikä hyvä on. Kokouksessa hänet otettiin vastaan hiukan sekavin tuntein. Punaisimmat heittivät häneen epäluuloisia silmäyksiä, sillä he arvelivat opettajan tulleen vakoilutarkoituksessa. Entiset uskonveljet ja -sisaret nyökäyttelivät tuttavallisesti hymyillen paitansa: Terve tuloa, terve tuloa. Parempihan toki myöhään kuin ei milloinkaan.
Tämä käynti sosialistien kokouksessa ei jäänyt Nehen viimeiseksi. Mutta hän ei ollut vielä ehtinyt saada lujaa otetta silläkään taholla, kun punainen lippu yhtäkkiä tempaistiin alas, "talon" ovet lukittiin, ikkunain eteen naulattiin laudat, ja sen omistajat uskalsivat puida nyrkkejään vain salaisissa kokouksissaan korpien kätköissä.