"Kahdesta pahasta on valittava pienempi paha. Ellen minä nyt tätä vaikeaa askelta ota, niin meille lukee kohta kuolema lakia. Tahdoin ilmoittaa tämän aikeeni sinulle ennakolta sen vuoksi, että koettaisit — hm… yksi rikos johtaa toiseen — koettaisit keksiä jonkin valheen, että lapset eivät saisi tietää tätä hirveää totuutta ja alkaisi pitää isäänsä — varkaana."
Saara kävi syleillen miehensä kaulaan, ja he itkivät molemmat.
"Voi, Nehe, Nehe…"
Lasten nukkuessa Nehe otti kirveen ja tyhjän säkin kainaloonsa ja lähti kevätyön hämärässä menemään järven rantapolkua metsään päin. Kuljettuaan niin kauaksi, että hakkuun ääni ei sieltä voisi kuulua kylään asti, hän valikoi tarkoitukseen sopivan petäjän ja iski kirveensä sen kylkeen. Mutta samassa kiljahti hiljainen sydänmaa niin ilkeästi, että hän säikähtäneenä keskeytti työnsä. Voittaakseen epäröimisensä hän puraisi hampaansa yhteen ja erämaan ärjyessä ja takin rintapieleen unohtuneen kunniamerkin "hyödyllisestä toiminnasta" välkähdellessä antoi kirveen iskujen sadella nopeasti puuhun, kunnes se parahtaen ja ryskyen kaatui maahan. Yläosastaan valkoiseksi kuoritun petäjän jäädessä sydänmaahan makaamaan kuin alastomaksi riisuttu ruumis lähti Nehe aamupuolella yötä kotiinsa, pettusäkki selässä.
"Maistappas nyt, Liisi lapseni, lämpimäistä", sanoi Saara hellästi antaessaan sairaan lapsensa käteen pettuleipäpalasen, jolle voita oli liiennyt vain näkeeksi.
Tyttö haukkasi pienen suupalan, mutta pudotti sen pian suustansa salaa käteensä, ettei äiti huomaisi. Ojensi sitten voileivän takaisin ja sanoi:
"Kiitos, äiti, ei minulla ole nälkä."
Äiti ajatteli, että hylkäämisen syynä saattoi kyllä olla puuttuva nälkä, mutta voi olla sekin, että Liisi hienotunteisena ei tahtonut moittia leipää huonoksi, vaan pisti mieluummin pienen valheen.
Inhimillisen kainouden vuoksi vanhemmat koettivat peitellä puutteensa alastomuutta ei ainoastaan vierailta, vaan omilta lapsiltaankin. Mutta vaikka tauti oli sitonut Liisin vuoteeseen, näki hänen kärsimysten kirkastama katseensa petollisen peitteen lävitse ja herkistynyt korvansa kuuli kuiskauksistakin huutavan hädän. Ikäänkuin vastalahjaksi koetti hänkin viimeiseen asti salata todellisen tilansa. Kun patoutunut tuska kuitenkin vihdoin purkautui äänekkäinä valituksina, sanoi äiti Nehelle:
"Jo ihan tänään sinun on lähdettävä isolle kirkolle kysymään lääkärin neuvoa Liisin sairauteen. Saattaahan olla, että tohtorinkaan apu ei enää auta, mutta olisihan jälkeenjäävien tunnolle helpompaa, kun on koetettu, mitä on voitu."