"Olet oikeassa — samoin olen itsekin ajatellut", myönsi Nehe. "Mutta ne neuvot ja lääkkeet maksavat, ja pienet palkkarahani yhä vain viipyvät."
Vanhemmilla ei ollut muuta keinoa kuin jäädä tuskaisina odottamaan myöhästyneitä palkkarahoja. Mutta ennenkuin ne ehtivät saapua, tuli kutsumatta ja ilmaiseksi kaikki parantava lääkäri, kuolema.
Äiti nyyhkytti polvillaan sängyn vieressä, pää kumartuneena kuolleen lapsensa yli. Isä seisoi ulompana, käsivarret ristissä rinnalla ja kyyneleettömät silmät luotuina synkästi lattiaan. Sanoi vihdoin:
"Jumalaa ei ole."
Säikähtäen kohoutui äiti seisaalleen ja katsoi pelokkaana miehensä silmiin. Hän ei pitänyt sopivana esittää tässä tilaisuudessa vastaväitteitä, viittasi vain kädellään kalpeaan nukkujaan.
"Missäs lapsemme sielu sitten on?"
Siihen kysymykseen isä ei osannut vastata mitään.
* * * * *
Paria kuukautta myöhemmin alkoi kylällä kierrellä huhu, että opettaja oli kaatanut puita Remulaisen metsäpalstalta ja että tämä oli uhkaillut antaa opettajalle haasteen varkaudesta. Tämän tiedon tultua vihdoin myöskin Nehen korviin täyttyi hänen mittansa yli äyräitten. Saattoi olla, että joku toinen metsän omistaja olisi, kaikesta huolimatta, salannut näin arkaluontoisen asian, mutta rikas Remulainen voi kyllä panna uhkauksensa täytäntöön. Pahimmassa tapauksessa voisi seurauksena olla vankeusrangaistus ja virasta erottaminen. Ja vaikkapa mahdollisesti ei näin onnettomasti kävisikään, oli hänen maineessaan nyt sellainen tahra, että tällä paikkakunnalla ei aikakaan voisi sitä enää puhtaaksi pestä, eikä hän voisi enää opettaa lapsille seitsemättä käskyä.
Nehe järjesti väliaikaisesti jotenkuten perheensä toimeentulon, kunnes ehkä piankin voisi kirjeellä ilmoittaa aikaansaannoksistaan vastaista elämää varten. Välttyäkseen tapaamasta ihmisiä hän lähti matkalle yöllä. Kun hänen tiensä kulki hautausmaan ohi, poikkesi hän sen portista sisään ja laski koulun istutuksista taittamiaan kukkasia Liisin, Hauta-Hetan ja Rajaleniusten haudoille kuin viimeiseksi hyvästiksi.