"Jos teillä on sellainen käsitys, että seminaarissa olo ja sittemmin opettajan toimi on helpompaa kuin se työ, jota olette ennen tehnyt, niin mahdollisen pettymyksen varalta minun velvollisuuteni on erikoisesti teille huomauttaa, että siinä luulossa te perinpohjin erehdytte."
"Minulla ei ole milloinkaan ollut sellaista luuloa", sanoi Nehe.
"Tänne valmistautuakseni olen lukenut niin ahkerasti, että on täytynyt
kylmällä vesikääreellä ja pe… tuota… jäähdyttää polttavaa päätäni.
Haluaisin saada lisää tietoa ja oppia."
Johtaja katsoi Neheä niinkuin puuseppä metsässä kasvavaa kalupuuta, ja hänen huulillaan häivähti tuskin huomattava hymy.
"Jaa — teillä on oikeat periaatteet, eikä minulla ole syytä epäillä pyrkimystenne vilpittömyyttä. Näin ollen toivotan teille menestystä pääsytutkinnoissa", sanoi johtaja ja ojensi Nehelle kätensä merkiksi, että tämä sai nyt poistua.
Nehe tuli ulos kuin painajaisen käsistä päässeenä, pyyhki hikeä otsaltaan ja lähti kävelemään ylempänä mäen rinteellä sijaitsevaa luokkarakennusta kohti, nostaen nöyrästi hattuaan vastaan tulevalle nuorelle miehelle, jolla oli keppi kädessä ja musta, kultatähtinen lippalakki päässä.
"Ei sille tuolle olisi pitänyt hattua nostaa", huomautti Nehelle muuan takaa tuleva nuorukainen.
"Eikös se ollut joku seminaarin lehtori?" kysyi Nehe.
"Vai lehtori — kokelas se vain oli."
"Eikö sitten kokelaita saisi tervehtiä?"
"Eipä juuri: ne ovat niin olevinaan meille pyrkijöille. Kaupungeissa on tapana, että kukin tervehtii vain tuttaviaan."