"Tässä töllissä ovat kaikki kynsin hampain minua vastaan — kissasta alkaen akkaan asti."
Vilhelmiina vilkaisi salavihkaa mieheensä. Hänen sydämeensä läikähti säälinpuuska, ja tuntien tarvetta jollakin tavoin osoittaa hellyyttänsä hän pyysi:
"Nousisit ylös, niin pesisin veren kaulastasi ja hivauttaisin sulalla linjamenttiä päälle."
"Anna olla", epäsi Jere.
"Entäpä rupeaa viemään kaulaasi kynnenvihat?"
"Viekööt."
Oltiin hetkinen vaiti. Kello löi puoli neljä.
"Olisi aika jo muutenkin noustaksesi: taitaisi olla riihiaamu", jatkoi
Vilhelmiina hieman arastellen.
"Mitäpä heistä nyt piitannen enää riihistä — riihistä enempää kuin muustakaan", vastasi Jere ja kallistui raskaasti vuoteelleen.
Jatkamatta enää keskustelua Vilhelmiina pukeutui nopeasti, niinkuin hänelle yht'äkkiä olisi tullut erikoinen kiire, pisti penkin alta virsut jalkaansa ja lähti tuvasta. Eteiseen tultuaan hän laski korvansa kamarin oven raolle ja kuunteli. Hetken kuluttua kuului sisältä paperin rapinaa, niinkuin kirjanlehteä olisi käännetty. Hän avasi hiljaa oven ja astui hiipien sisään kuin johonkin pyhään paikkaan.