"Ah niin!… Sinne, sinne!"
Saavuttuaan käsikoukussa kävellen perille ja loivaa metsäistä rinnettä kavuttuaan ylös istuivat he korkealla liki vuoren lakea rinnan eräälle Joldiameren rantakivelle.
"Siitä on kulunut pitkä aika, jolloin aallot ovat näitä kiviä vastaan loiskuttaneet", alkoi Nehe hieman arkisesti.
Vastaamatta mitään tyttö katsoi haaveellisena jonnekin kauas, ikäänkuin olisi nähnyt edessään muinaismeren aavan pinnan ja alkoi laulaa hyräillä:
"Jollen minä sinua saa, niin minä menen vallan pois, sille merelle siniselle, jolt'en koskaan palaa pois."
Kun he — molemmat kokelaita — olivat sitten kuvitelleet ja yksityiskohtia myöten suunnitelleet yhdessä elettävää opettajatulevaisuuttansa, sanoi Nehe lopuksi:
"Mutta siihen tulevaan, pyhään liittoomme on Jumalan tultava kolmanneksi."
"Jumalan kolmanneksi", matki tyttö hieman kevytmielisesti, kuitenkaan ivaamatta, uskonnonopettajansa oppilailleen antamaa avioliitto-ohjetta. "Jos se laulajatyttökin vielä tulee mukaan, niin…"
Nehe vaikeni ja hänen silmiinsä tuli murheellinen ilme.
"Kuule, Helmi, minä puhuin Jumalasta totisessa mielessä."