"Ehkäpä omasi onkin juuri näiden joukossa — joku rikas ja uskovainen leski-ihminen."
"Mutta Helmi… minun omanihan olet sinä."
"Minä?… Minua alkaa palella… on aika lähteä", oli Helmin vastaus.
"Kai suostut siihen, että ennen lähtöämme laulamme jonkun virrenvärssyn?" ehdotti Nehe.
"Jonkun hautausvirren?"
"Miksikä juuri hautausvirren?"
"Siksi, että minusta on nyt kuin olisimme kumpikin vainajina haudassa ja samalla surevina saattajina oman hautamme partaalla", sanoi Helmi.
Luullen ymmärtävänsä Helmin tarkoituksen Nehe ei ollut halukas veisaamaan virttä sillä haudalla.
Paluumatkalla he kävelivät kiireesti ja melkein ääneti, kumpikin omaa raidettansa. Kotiin tultuaan Nehe huomasi kamarinsa oveen keittiön puolelle ilmautuneen jykevän rautaisen ha'an.