Eilen, seminaarin vuositutkintopäivänä, seisoskeli luokkien ovilla vain joitakin harvoja kuulijoita, kun raskaan työn väsyttämät opettajat kuulustelivat haukottelevia ja kotiinmenomielessä olevia oppilaitaan, kukin aineessansa.
Tänään sen sijaan on koululle kokoutunut kansaa niin runsaasti, että osan on pitänyt jäädä eteiseen, kun kaikki eivät ole mahtuneet juhlasaliin, jossa suoritetaan seminaarin laulututkinto ja lukuvuoden päätös. Ihmishengen ikuinen jano kaipaa kasvien lailla kosteikkoja ja kammoo kuivia erämaita. Mieliala oli odottavan harrasta, ja ilmassa ikäänkuin leijaili pyhäistä juhlatunnelmaa.
Aluksi seminaarin iso sekakuoro opettajansa johtamana kohotti kuulijat sanoin ja sävelin ylös taivaan kaikuviin korkeuksiin, laskeutui seuraavissa lauluissa alas isänmaan ahtaampien rajojen sisälle ja päätyi lopuksi yksityisen ihmissydämen vienoihin valituksiin. Ikäänkuin välipaloiksi ja levähdyshetkiksi tarjosivat pienemmät luokkakuorot punastuvine oppilas-johtajineen kevyempää kuultavaa, ja jotkut etevimmät oppilaat esittivät pianolla vaatimattomia soittokappaleitakin.
Kun lopuksi yleisön seisoalle nousten oli yhteisesti laulaa jyräytetty 'Maamme', astui johtaja katederiin pitämään päättäjäispuhetta. Hän teki pääpiirtein selkoa laitoksen lukuvuoden toiminnasta, kiitti vieraita siitä, että nämä niin runsaslukuisina olivat saapuneet läsnäolollaan kunnioittamaan tätä tilaisuutta, ja toivotti virkistävää kesää niille oppilaille, jotka syyspuoleen jälleen palaavat opinnoitaan jatkamaan.
Johtajan annettua yleisön läsnäollessa päästötodistukset eroaville oppilaille, jotka vakavina — naisten taholla osittain kyyneltä kiertäen — seisoivat hänen edessään mustissansa ja vähän samoin tuntein, kuin olivat aikoinaan seisseet alttarin edessä antamassa juhlallisia lupauksiaan ensi kertaa ehtoolliselle käydessänsä. Kääntyen näiden nuorten, vasta valmistuneiden opettajain puoleen lausui johtaja:
"Erikoisesti teille, jotka päästökirjan saaneina nyt jätätte laitoksen, minä — ennenkuin erkanemme — pyydän omasta ja opettajakunnan puolesta lausua jäähyväisiksi jonkun sanan.
"Tämän huoneen seinällä on teille kaikille tuttu kirjoitus: 'Vaeltaja, vie sana Suomelle, että sen nuorison parasta tässä harrastetaan.' Te kaiketi tunnette tämän lauseen alkulähteen, mutta kenties ette ole tulleet lähemmin ajatelleeksi, mikä oikeuttaa meidät mukailemaan ja ikäänkuin itseemme sovittamaan näitä historiallisia sanoja niin perin vaativalta paikalta ja meidän työllemme näköjään vieraalta alalta.
"Sillä kourallisella valiosotilaita, jotka saivat kunnian jäädä Thermopylain vartijoiksi, oli niin ylen tärkeä tehtävä, että siitä riippui heidän isänmaansa kohtalo. Myöskin teillä tulee olemaan oma thermopylainne suojeltavana: nuorten ihmistainten sielu. Sillä sitäkin on uhkaamassa vihollisen miljoonainen joukko, ja sen varjeleminen on yhtä tärkeä ja vastuunalainen kuin maatansa puoltavan sotilaan tehtävä ja seurauksilleen yli aikain kantava. Teille on koetettu takoa täällä aseita tulevaa taisteluanne varten. Saattaa kuitenkin käydä niin, että tämä kamppailunne tulee näyttäytymään teille ylivoimaiseksi. Antautumatta epätoivoon on teidän muistettava, että Leonidaan ja hänen miestensä häviöön ei ollut syynä vihollisen ääretön ylivoima, vaan — halpa petos. Älköön teidän keskuudessanne olko ainoaakaan Ephialtes kavaltajaa. Jokainen velvollisuuksien laiminlyönti, jokainen poikkeaminen siveellisten lakien ikuisilta teiltä on vihollisen opastamista Oita-vuoren salapolkua puolustusrintaman selkäpuolelle. Me emme tiedä noiden Thermopylain urhojen nimiä, yksilöinä he ovat meille tuntemattomia, mutta tuon kaikki-uhraavan historiallisen tekonsa kannattamina ovat he kuolemattomia. Myöskin teidän asemanne yhteiskunnassa tulee olemaan niin huomaamaton ja ulkonaisesti vaatimaton, ehkäpä osittain halveksittukin, että teillä opettajina on vain unhotus odotettavana. Mutta teidän työnne säilyy, ja sen arvo mitataan siellä, missä meidän kaikkien tekomme lopullisesti punnitaan. Kun te nyt lähdette vartiopaikallenne ihmissydänten 'lämpimille porteille', niin minä, toivottaen teille Jumalan siunausta, tahtoisin lopuksi kiteyttää kaiken tässä lausumani pariin sanaan: Olkaa niinkuin Lakedaimonin sankarit."
Iltapäivällä oli johtajan asunnossa tavanmukaiset kokelaspäivälliset, joihin myöskin opettajakunta otti osaa.
Myöhemmin illalla lähti laiva yötä myöten viemään maan eteläosista kotoisin olevia seminaarilaisia lyhytaikaisille kesälaitumilleen. Lähtijäin joukossa oli myöskin Helmi, Nehen morsian. Rannalle jääneen sulhasmiehen haikeaan mieleen muistui se elokuun ilta, jolloin hän lyhtypylvääseen nojaten oli ensimmäistä kertaa katsomassa hylättyjen lähtöä. Siitä oli nyt viisi vuotta — kuinka aika rientää! Sama näytelmä oli uusiutunut vuosi vuodelta, ja niin tulee vastakin tapahtumaan: syksyin menevät kyynelsilmin ja puolukkaposkin, keväin lähtevät nauravin suin ja kalpein kasvoin.