Kun tätä sokerivettä oli tilattu toinen puolikas, eikä näyttänyt siltä, että se olisi vielä viimeinen, nakkasivat seminaarin opettajat suuttuneina limonaatinsa lopun suuhunsa, heittivät ovelta viipyvän katseen eilispäivän alamaisiinsa ja poistuivat voimattomina kuin valtaistuimelta syöstyt hallitsijat. Heidän vartioimansa pöytäseurue alkoi yhä vilkkaammin keskustellen vapautua muustakin ympäristöstään ja keskittyä omaan piiriinsä. Puhuttiin koulumuistoista kuin ainakin menneistä asioista, vaikkapa vereksimmät niistä olivatkin vasta tämänpäivän vasikoita. Keskustelun kääntyessä kummituksiin ja muihin ihmeellisiin asioihin kertoi Pekka erään kummallisen kokemuksensa.
"Tuskin on vielä kuukauttakaan kulunut siitä, kun minä eräänä iltana kaupungilta kotiin tultuani ja ovet lukittuani aloin lukea läksyjäni, asuintoverini Ville Vuoren viipyessä vielä ulkona. Yht'äkkiä rupesi minua oudosti raukaisemaan ja ennen pitkää nukuin tai olin nukkuvinani istualleni keinutuoliin. Silloin kuulin jonkun lausuvan hyvin selvällä äänellä: 'Pekka, ota tilaisuudesta vaari. Kotikyläsi opettaja Varpu kuoli äkkiä viime yönä. Pyydän sinua hakemaan opettajaksi vainajan sijaan.' Herättyäni siihen menin varmuuden vuoksi koettamaan ovia, olinko todella muistanut ne teljetä vai oliko Ville käynyt luonani kujeilemassa; mutta säpissä olivat ovet. Villelle, koiranleualle, en puhunut asiasta mitään, sillä arvasin hänen sille vain nauravan. Mutta kun hän noin viikkoa myöhemmin postissa käytyään toi minulle kirjeen, sanoin tietäväni sen sisällön sanasta sanaan koteloa avaamatta. Se oli Villestä niin mahdotonta, että hän ei viitsinyt tehdä edes vastaväitteitä, vaan tarjosi sadan markan vetoa, johon empimättä suostuin. Tyhjensimme kukkaroistamme pöydälle kumpikin koko maallisen omaisuutemme. Mutta minun varmuuteni pani Villen jänistämään, ja hän pyysi kaventaa vetosummaa kymmeneen markkaan. Saneluni mukaan hän sitten kirjoitti paperille ne lauseet, mitkä olin unessa kuullut. Oli henkeä pidättävä hetki, kun avasimme kotelon ja vedimme kirjeen ulos. Mutta ihan kalpenimme hämmästyksestä, havaitessamme siinä aivan samat sanat kuin toverini kirjoittamassa paperissa. Koulun johtokunnan esimieheltä sain myöhemmin pitemmän kirjeen, mutta hän oli heti kuolin sanoman kuultuaan kiiruhtanut antamaan minulle tapahtumasta lyhyen ennakkotiedon ja hakukehoituksen… Hm… Sinä iltana emme, Ville ja minä, vaihtaneet enää montakaan sanaa keskenämme, ja seuraavan yön makasimme molemmat minun sängyssäni hyvin liki toisiamme."
"Kummallista, kummallista", ihmettelivät toverit!
"No aiotko hakea opettajaksi kotikylääsi?"
"Mitäpä syytä on lähteä merta edemmä kalaan, varsinkin kun, kuten kuulitte, olen tavallaan kumonnut tuon vanhan väitteen, että ihminen ei voisi olla profeetta isäinsä maalla… Neiti, puolikas — —" pyysi Pekka, lausuen lopun kuiskaamalla ja silmää iskien.
Kun tätä uutta ainetta oli tuotu ja Nehe muitten mukana sitä maistanut, nykäisi hän äkkiä huulensa pikarista, sähähtäen kuin kissa, joka huomaamatta on lipaissut kuumaa ruokaa.
"Mih-itäs tämä on?"
"Kyllä se on selvää ainetta", nauroivat toverit. "Kuinkas luet?"
"Cognac", tavaili Nehe huuliaan päristellen pullon kupeesta.
Kun kaksi aiemmin tullutta toverusta olivat vielä tarinoineet muistojaan, huomautti Pekka: