"Oletko sinä uskovainen?" tutkaisi mummo.
"Olen", antoi Nehe suoraan kysymykseen suoran vastauksen, hieman närkästyneenä mummon sinuttelusta.
"Sepä hyvä, vai olet sinä uskovainen — edeltäjäsi, entinen opettaja, olikin jumalaton mies… Hihihi…! Nauratti äsken ja naurattaa vieläkin: katsos, täällä minun kopissani ei ole käynyt ketään vierasta kolmeenkymmeneen vuoteen. Ihmiset melkein pelkäävät niitä lankojaankin ja kankaitaan, joita olen täällä heille kehräillyt ja kutonut. Mutta nytpä minä kiehautankin sinulle kahvit, kun sattui niin somasti, että tuli vieras minullekin — kerran kolmeenkymmeneen vuoteen. Istu, istu, ja ota tuolta ikkunasta herneenpalkoja pureksiaksesi… tai jos sinua väsyttää, niin onhan täällä vuode levätäksesi" — hän viittasi ruumisarkkuun — "minä pyörähdän lähteellä hakemassa kahvivettä", touhusi mummo, otti sangon ja lähti, jättäen Nehen yksin tupaan pyyhiskelemään hikeä otsaltaan.
Kun kahvin valmistuttua oli istuttu pöytään — Nehen mielestä peloittavan likelle pääkalloa — huomautti hän asian aluksi:
"Minä tässä nautin vierasvaraisuuttanne enkä vielä tiedä edes emännän nimeä."
"Mistäs sinä, härkävieras paikkakunnalla sen tietäisit, mutta laajoilla aloilla näillä tienoin tunnetaan kyllä Hauta-Heta", vastasi mummo.
"Onko teillä miestä?" uteli Nehe.
"Ei ole vielä miestä, mutta sulhanen on."
"Oo… vai niin… No, milloinka on häät?"
"Hääpäivää ja hetkeä en tarkalleen tiedä, mutta vihkiäisiin ei voine enää kovin pitkää aikaa kulua… olen ollut kihloissa jo kolmekymmentä vuotta."