"Ikäänkuin tyttärensä suurten syntien sovitukseksi oli herra heti tulennaltaan ruvennut rakennuttamaan kirkkoa ja perustamaan hautausmaata. Ensimmäisenä siemenenä siihen kätkettiin hänen tyttärensä. Haudalle pystyttämäänsä patsaaseen isä oli valinnut raamatunlauseen ja jo eläessään hakkauttanut siihen myöskin oman nimensä, ilman mitään arvonimiä, vaikka hänellä ei kuulu niistä puutetta olleen."
"Muistolauseen alkupuoli pitää paikkansa liiankin hyvin — miten lienee sen lumivalkeuden laita?" uteli Nehe.
"Niissä asioissa me ihmiset usein olemme värisokeita, niin että se, mikä täällä näyttää sysimustalta, havaitaankin tuolla ylhäällä lumivalkeaksi. Minä olen kehrännyt villoja, kutonut kankaita ja värjännyt lankoja ilmoisen ikäni; mutta ihmisten katkenneita elämänlankoja ei värjätä meidän väripadoissamme. Se hovin neiti kuuluu täällä Lohilahdessa viettäneen niin eristettyä elämää, että häntä ei juuri kukaan saanut puhutella eikä tutkistella hänen sielunsa tilaa. Kalpeakasvoinen hän oli ollut kuin haamu ja käyttänyt aina mustaa silkkipukua. Kesäilloin ja varsinkin myrskyisinä syysöinä hän oli usein istunut yksin uimahuoneessa järven rannalla, kuunnellut tuulen raivoisaa ulvontaa ja katsellut kuutamossa valkoharjaisten aaltojen vaahtoisaa leikkiä. Hänen viimeisistä hetkistään ei niinikään ole mitään tietoa. Mutta varmaankin isä tunsi tyttärensä sydämen, eikä ole luultavaa, että hän niin totiselle paikalle olisi pannut paaden vuosisatoja valhetta puhumaan. Tosinhan kerrotaan — vaikka kaikkiin maailman huhuihin ei ole uskomista — sen neidin vielä kuolemansa jälkeen siellä koululla liikkuneen ja myrskyisinä syysöinä uimahuoneessa istuneen, samanlaisena kuin oli eläessäänkin — mustana ja kalpeana."
"Koululla…?"
"Niin. Koulutalo on sen herran ja hänen tyttärensä entinen asuinrakennus, jonka hän kirkon kera testamenttasi kulmakunnalle sillä ehdolla, että siitä tulevina aikoina muodostettaisiin koulu, niinkuin sitten nykyisen rovastimme aloitteesta tehtiinkin. Niin että kirkot ja kouluthan meillä kyllä on, mutta omaa pappia ei ole."
"Ilmankos täällä saa nähdäkin neljän kuninkaan kirjoja luettavan ja
ehtoollisryyppyjä naukattavan kirkon rappusilla, samalla kun sen yhden
Herran kirjat riippuvat ristiinnaulittuina metsissä petäjien kyljissä.
Niiden korttisankarien urhotöitäkö nekin raamattujen naulaamiset ovat?"
"Niin jumalattomia eivät toki ne mahtane olla."
"Kenenkäs tekoja ne sitten voisivat olla?"
"Uskovaisten!" huudahti Hauta-Heta pyhässä kiivaudessaan.
"Uskovaisten?"