"Ja semmoista puhetta te olette uskoneet?"
"Niin — kun sillä herralla on niin pitkä parta."
"Ja se muutenkin on niin keisarin näköinen."
"Ei se tämä herra ole sama tarkastaja, joka täällä on ennen käynyt, mutta eikös se kuitenkin ole tarkastaja vain?" kysyi varmuuden vuoksi joku koulun vanhemmista oppilaista.
"Tarkastajahan se on… Sitä suuriruhtinastako te tosiaan pelkäsitte niin kauheasti, että ette uskaltaneet suutanne avata?"
"Eihän sitä muuten olisi niin pelätty, mutta kun tuo Vilanter valehteli, että se reuhtoo täällä samalla tavalla kuin kaupungissakin."
"Minäkin kun katsoin karttaan, niin puhalsi pelko silmiini semmoisen sumun, että en erottanut yhtä ainoaa rajaviivaa", sanoi se poika, jonka opettaja ensimmäiseksi oli kartalle taluttanut.
"Ja minun silmissäni näyttivät ikkunatkin mustilta kuin terva", totesi toinen.
Kun lapset olivat melkeinpä kerskaillen esittäneet toinen toistaan pöyristyttävämpiä esimerkkejä siitä, kuka heistä kovimmin oli pelännyt, kysyi opettaja ankarana Vilanderilta, miksi tämä oli moisia päättömyyksiä valhetellut ja aiheuttanut häpeää koko koululle.
"A… antakaa anteeksi, opettaja", nyyhkytti poika. "En minä sillä mitään… pahaa… Mutta kun se herra tuli kuomusta… ja kun sillä oli niin suuri parta, niin… niin ihan itsestään tuli mieleeni semmoisia satuja, joita sitten kerroin toisille, ja… ja rupesin niitä viimein… itsekin uskomaan."