"Minä se olin. Jo samana iltana menin Remulaiselle tunnustamaan murha-aikeeni ja polvillani pyysin rikostani anteeksi, samoin kuin olin sitä Jumalalta anteeksi rukoillut."
"Mitäs Remulainen?"
"Remulainen antoi anteeksi, ja vaikka hän on luonnostaan ylen saita mies, sanoi hän minulle: 'Ota veikkonen Kaunikkisi ja vie kotiisi.' — Kun nyt opettaja saarnallaan on pelastanut miehen raudoista, toisen laudoista, temmannut kaksi sielua kadotuksen liekeistä ja antanut minulle lehmäni takaisin, niin onhan siinä jo hypäten hintaa viiden hauen maksuksi. Tietenkään en ole tarkoittanut niitä miksikään palkkioksi, sillä eihän sitä semmoista voi ollenkaan maksaa, mutta minä pyytäisin tällä lailla osoittaa opettajalle kiitollisuuttani."
Nuotta-Kustin lähdettyä astui Ananias kamariin.
"Mitäs asiaa Ananiaalla on?" kysyi Nehe.
"Hm… mitäpähän vähän… Siitähän minä vain veden karjasta, minäkin — sehän taas näin kutuaikaan lemuaa kalanperkeille koko Lohilahden kylä. Että mitenkä se on, opettaja, onko siinä kahden herran palvelemisessa tinkimisen varaa ollenkaan?"
"Mitäs tinkimistä siinä olisi. Jumalaa ja mammonaako se Ananias tarkoittaa?"
"Niitäkin. Olen tässä viikkokauden tuntenut pientä tunnon häiriötä, niin lyöttäysin tuolla rannassa Nuotta-Kustin kanssa yksiin matkoihin ja tulin opettajalta kysäisemään, minkälaisen variksenvarpaan Herra Jumala on mahtanut niistä minun rötöksistäni kirjoihinsa merkitä ja kumpi heistä tuomion vaakalautasilla raskaammaksi havaittaneen vai jäisivätkö ehkä tasapainoisina puntaruksiinsa ylös alas vaappumaan."
"Mitä rötöksiä se Ananias sitten on tehnyt?" kysyi Nehe.
"Verotinpahan vain tässä muuanna aamuvarhaisena vähän naapurini rysää."