"Heikin sanotaan käyneen lääkärillä. Mitä tohtori arveli Heikin keuhkojen terveydentilasta?"
"Mitä hän arveli! Koputeltuaan ja kuulosteltuaan sekä edestä että takaa, ravistellen kaljua päätään, hän viimein istui tuoliinsa, iski kämmenen polviinsa ja katsoa muljotti kotvan torveensa pöydällä — niinkuin minä nyt tuohon tyhjään pikariin." (Isäntä kiiruhti jälleen täyttämään pikarin.) "Ähhäh… kiitos… Kysyy vihdoin: Onko teillä kapitaalia — noin niinkuin runsaanpuoleisesti? Ei ole kerskumista, herra tohtori, vastasin minä, mutta aina sitä toki sen verran on, ettei koirat tuppaa kinttuja kastelemaan. Tohtori silloin vähän naurahti ja sanoi, että koska teillä ei ole kapitaalia, niin hän määrää vain muutamia konjakkitippoja nautittavaksi aamuisin lämpimän maidon kanssa. Mutta minä sanoin tohtorille, että ne ovat lasten resehtiä sellaiset. Kun aikamies avaa pullon, niin se ottaa ryypyn, kaks jopa kolmekin yksin tein — eikä siinä tarvita maitoa ei siirappia."
"Vai konjakkia… Ja sanoiko Heikki, että tohtori ravisteli päätään?"
"Joo… ja sen pää oli niin puhdas ja sileä kuin listitty nauris… eli niinkuin tuon pi-pikariri kuve", vastasi Heikki, nyt jo melkolailla sammaltaen.
Ottaen hieman väkinäisesti huomautuksen varteen isäntä kysyi taas:
"Kuinka olikaan — sanoiko Heikki äsken, että vainajan silmät jäivät auki?"
"No, se-sepposen selälleen. Äiti sanoi vielä, että jo-joku meistä seuraa pian, mutta mi-minä luulen, että se on nyt ä-äidin vuoro."
Isäntä nakutteli sormillaan pöytään nähtävästi tyytyväisenä, ja asiain näin ollen hän suostui tekemään vuokrasopimuksen Heikki Eerikinpojan nimelle, kuitenkin sillä nimenomaisella lisäyksellä, että torppa tämän kuoltua joutuu talon haltuun, jos isäntä niin tahtoo, perillisten olematta oikeutettuja saamaan korvausta.
Pistettyään välikirjan taskuunsa soperteli Heikki:
"No nyt minä siis saan pistää jalkani oikein virallisestikin oman pö-pöydän alle."