Vaskilantit kilahtelevat Kaisan avaraan taskuun.

* * * * *

Vasta vieraitten aamupuolella yötä poistuttua vetäytyi Anni kamariin, istahti vuoteen laidalle ja katseli ympärilleen. Pöydällä, joka kauttaaltaan oli läikkyneen viinan liottama, oli pikareita pystyssä ja kumollaan, ehjiä ja särkyneitä, piipun tuhkaa ja paperossin pätkiä sikin sokin.

Koko hääyönään Heikki ei ollut tanssinut kertaakaan. Kamarissaan hän vain oli täytellyt pikareita, pitänyt huolta muiden ilosta ja ottanut, perhe-elämää alkava mies, rahaa vastaan. Kun yön kuluessa useat olivat kilistäneet sulhasen onneksi ja tarjonneet hänelle huomenryyppyjä hänen omasta pullostaan, oli hän viimein torkahtanut myyntipöytänsä ääreen.

Kun Annin tultua Heikin surisevissa aivoissa heräsi hämärä aavistus, että joku tuli sisään, kohotti hän päätänsä ja iljanteisilla silmillään näki kuin usvan läpi jonkun valkoisen istuvan sängyn laidalla.

"Ku-kukas te olette?" hän kysyi.

"Kuka?… Kurja ihminen."

"Kur… kurja…"

Heikki pudisti päätään merkiksi, että hän ei jaksa käsittää nyt. Pää nuokahti taas alas ja hän mörisi:

"Ne oli ry-ryty häät."