"Ei."
"Minun se on mieheni Amerikassa", jatkaa keskustelun alottaja; "on ollut jo viisitoista vuotta. Ei sinnekään ääni kuulu, mutta toivon minä hänet näillä silmillä näkeväni vielä."
"Ainahan ne näkee elävän silmät — jos lie ukkosi elossa vielä… ei ole tainnut kirjoittaa?"
"Ei ole kirjoittanut, ei pennin pyöreää lähettänyt viiteentoista vuoteen. Mutta kirjoittavat toiset, että on se siellä Kalihvorniassa nähtynä."
"Kerrotaan, että on siellä vainiot viljavat ja hengen elanto helppoa — liekö totta, en tiedä. Täällä on työ raskasta ja leipä monen hien ja helteen takana. Ei se tämä vainajakaan laiskan leipää syönyt."
"Ei syönyt."
"Ei."
"Kuinka lienee ollut ankara tämä viimeinen kamppailunsa?"
"Eihän se henki helyillä lähde, ei kulje kuolema kulkusten kanssa."
"Se on sokea vieras, kuolema, joka usein kulkee ystäviensä avattujen veräjien ohi ja saapuu sinne, missä sitä kaikkein vähimmin odotetaan ja toivotaan."