"Kuitenkin se kerran kolkuttaa meidän jokaisen ovelle — eikä suinkaan liian aikaisin nyt täällä."
"Ei liian aikaisin."
"Kyllä Eero jo tämän maailman tienhaarat tiesi."
"Hyvinkin tiesi."
"Kuinka lienee tuntenut ne tulevaisen maailman tienhaarat sen oikean ja vasemman tien."
Viime huomautukseen ei kukaan osannut vastata mitään. Painostavan hiljaisuuden keskeytti vihdoin leski:
"Ei tiennyt Eero keväällä hamppua kylväessään, että viimeistä hamppuaan kylvää; ei syksyllä riihessä loukuttaessaan, että itselleen kuolinliinoja loukuttaa. En tiennyt minä rukkia polkiessani, että tuonelle lankaa kehrään; en sukkulaa heittäessäni aavistanut, että manalle kangasta kudon."
"Sen verran ihminen tietää."
"Sen verran."
"Ja sitähän se Eero sairastaessaan penäsi, että älä sinä, Henna, osta puodista palttinaa kuolinvaatteikseni, ne ovat vieraita ja kylmiä. Ompele vaatteet oman pellon liinoista, kudo sukat oman lampaan villoista — niissä on lämmin levätäkseni, nukkuakseni rattoisampi."