"Vai minne?"
Äiti osoitti sormellaan eteisen kattoon.
"Tuonne!"
"Ei suinkaan minulta kysytä, olenko valmis vai en."
"Voi, vai ei kysytä. Paljonkin on sinulta kysytty, varsinkin näinä parina viime vuotena. Eikähän elämä, haihtuvat hetket täällä Ketarin majoissa olekaan mitään muuta kuin yhtä ainoata kysymystä: Oletko valmis vai etkö? Ja sinullakin on kuolematon sielu.
"Jos on — omanihan on.
"Omasihan se on. Mutta jos se joutuu ijankaikkiseen onnettomuuteen — niinkuin näyttää — niin älä syytä viimeisellä tuomiolla vanhaa äitiäsi, äläkä ketään muutakaan, ettei olisi neuvottu."
"Neuvottu… Itsensä siellä pitää kunkin vastata omasta kohdastaan, niin minun kuin äidinkin. Ja jos puhun suuni puhtaaksi, niin minä luulen, että se on äidin syntisäkki yhtä raskas kuin minunkin — ehkä vähän raskaampikin. Niin että äidillä taitaa olla tarpeeksi urakkaa omankin säkkinsä raahaamisessa."
Äiti joutui ymmälle. Hän ei oikein tiennyt, pitikö hyökätä vai puolustautua.
"Jos lienen minä liian halpa, niin haeta pappi, sanoi hän.