"Lyödä?… Tuleeko siitä tolkkua lopultakaan?"
"Mistä?"
"Siitä pullon antamisesta."
"Odota!"
Anni poistui kiireesti, ja kamarin ovi rapsahti säppiin sisäpuolelta.
Otettuaan ryypyn Heikki työnsi pullon sängyn alle niin syvälle, että sitä saadakseen oli pakko kumartua polvilleen. Sitten hän jälleen asettui peiton alle, puukko kourassa, silmät oveen luotuina.
Hänen ei tarvinnut kauan odottaakaan, kun ulkoa kuului askelia, puukon terää työnnettiin oven raosta sisään ja hakaa nostettiin varovasti ylös. Heikki tunsi nytkin vähän veren pakenevan kasvoiltaan, mutta ei pelosta, kuten ensi kerralla. Askeleet lähestyivät ja pysähtyivät… Ehkä se nyt jo mennessään ryypyn ottaa, kun tietää pullon olinpaikan. Käsi peiton alla puristi puukon päätä niin, että vapisi… Kumartuukohan?… polvistuukohan?… Hetkistä myöhemmin kuului avaimen rapinaa, sen jälkeen hiljaista koputusta kamarin ovelle.
"Kuka siellä?" kuului Annin ääni.
"Minä se vain olen."
"Kuka minä?"