"Ei se mitään maksa", sanoi Lassi. "Ajattelin, että tuon kun Anni voissa käristää, niin ehkä saisit jonkun suupalan menemään alas."
"Lahjaksiko se Lassi tämän toi?"
"Liekö tuo nyt mikä lahjakaan tuommoinen — mutta maksua en ota."
Heikki sai taistella hyvän aikaa, ennenkun sai suustaan:
"Minä… minä revin teidän verkkonne… siellä koppelissa…
"Ole muistelematta turhia, niistä ei mitään", keskeytti Lassi jyrkästi ja huitaisi kädellään ilmaa, niinkuin hän olisi tahtonut kerrassaan katkaista keskustelun siitä asiasta.
Heikki tuijotti pitkään ja terävästi Lassiin kuin tunkeakseen katseensa hänen lävitsensä. Sitten hän hitaasti käänsi silmänsä poispäin, ja hänen päänsä alkoi hiljaa vavahdella. Väliin hän sai ankaria suonenvedon tapaisia nytkähdyksiä, jolloin yläruumista veti kokoon, silmät ja huulet pusertuivat tiukasti kiinni ja kädet puristuivat nyrkkiin, ikäänkuin hän olisi taistellut jotakin näkymätöntä vastaan. Hiki kihosi otsalle, ja terävän nenän huippuun alkoi kasvaa kirkas vesitippa, kieppui siinä aikansa ja tipahti peitolle. Viimein hän päästi pitkän, syvän huokaisun, niinkuin raskaan työn suoritettuaan, pyyhkäisi paitansa hihalla hikeä otsaltaan, hervahti väsyneenä vuoteelle ja näytti heti vaipuneen syvään uneen.
Kuultuaan puhelua tulivat äiti ja Anni myös eteiseen. Huomattuaan lattialla kuolleen lohen sanoi mummo:
"Lohi!… nyt ei ole Heikin lähtö kaukana… Heikillekö se Lassi tuon on tuonut?"
"Heikillehän minä sen niinkuin toin."