"Eipä se näy isäntäkään pelkästä uskosta elävän, koska pitää viedäksenne viimeinen leipäpala köyhän suusta. Isännän ei sopisi puhua uskosta, eivät nämä tällaiset teot ole uskovaisen tekoja", sanoi mummo.
"Eivät ne kyllä ole Jumalasta lähtöisin tällaiset teot", vakuutti vaarikin.
Päästäkseen kiusallisesta keskustelusta kiirehti isäntä lähtöään.
"Niin — ensi pyhäinmiesten päivään mennessä siis… Jumalan haltuun."
Kantolan ja lautamiehen mentyä vallitsi tuvassa alakuloinen hiljaisuus.
"Kontrahti… siinäpä se… Kaiken näköisiä pöllöpäitä niitä on tämän taivaan kannen alla — minkä se Heikkikin. Mikset sinä ole puhunut minulle mitään sen höperön tekemästä kontrahdista?" kysyi Tuomo vihaisena Annilta.
"En minä ole itsekään tiennyt koko kontrahdista, kun Heikki ei siitä koskaan puhunut… Mutta olethan sinä nyt minun tukeni ja turvani", sanoi Anni.
"On tässä nyt tietämistä, miten itsekin pääsen leipään käsiksi, kun tulin sanoneeksi palveluspaikasta itseni irti ja toinen mies on jo ehditty ottaa tilalleni", sanoi Tuomo ja nakkasi lapion kiivaasti olalleen.
"Minne sinä sitä lapiota viet?" kysyi Anni.
"Vien sinne, mistä otinkin."