Hän notkistihe kyykylleen, että poika voisi helpommin laskeutua alas hänen selästänsä. Mutta kun Unto irroitti kätensä ja yritti asettua jaloilleen, huimasi päätä niin, että maailma mustui silmissä, ja hän kaatui maahan pitkäkseen.
Vaarin kiiruhtaessa nostamaan pyörtynyttä syliinsä oli hänelle käydä samalla tavalla, ja säikähtäneenä hän huudahti:
»Hyvä Jumala, hyvä Jumala!»
Pojan jalka oli turvonnut kuin pölkky ja hänen kasvonsa olivat kalpean-keltaiset kuin kuolleen kasvot.
* * * * *
Kun kotona oli huomattu Unnon katoaminen, oli se herättänyt hätäilyä ja levottomuutta. Mutta kun sitten nähtiin, että vaarikin oli poissa, rauhoituttiin jonkun verran, sillä arveltiin heidän menneen yhdessä jonnekin, ehkäpä juuri Mäkikaipiolle. Vaariin nähden tuki tätä otaksumaa se, että myöskin hänen konttinsa ja onkensa olivat poissa, jotavastoin Unnon onki näkyi olevan tavallisella paikallansa tuvan nurkan raossa. Lähemmin tarkastettuaan isä havaitsi kuitenkin, että siinä sentään olikin vain pelkkä vapa.
»Sitä vekkulia!» oli hän toruvinaan. »Nähtävästi on kiskaistu onki mukaan — ei ole keritty edes siiman solmua avaamaan — ja jätetty vapa siihen, jotta päästäisiin karkuun huomiota herättämättä ja jätettäisiin kotiväki siihen luuloon, että missä muualla oltaneenkin, ei ainakaan ole ongelle menty.»
Tästä havainnosta huolimatta vanhemmat kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa tekivät tarkastuskäynnin järven rannalle, etsivät ullakoilta, ulkohuoneista ja muualtakin talon lähiympäristöstä.
He olivat juuri palanneet tupaan ja kahdenkesken ollen neuvottelivat, olisiko ehkä viisainta isän lähteä hakumatkalle Mäkikaipiolle, kun vaari, ponnisteltuaan miltei yliluonnollisin voimin niityn poikki, aitojen ja ojien yli, astui sisään kantamuksineen. Laskettuaan sairaan ovensuusänkyyn hän horjahti itsekin samalle vuoteelle Unnon viereen eikä kyennyt siitä isoon aikaan nousemaan.
Pojan jalassa olevasta siteestä päätellen luulivat suunniltaan pelästyneet vanhemmat aluksi, että hän oli loukannut jalkansa jossakin. Mutta kun he sitten saivat vaarilta sen verran selkoa, että onkin kyseessä käärmeen purema, oli järkytys niin suuri, että äidiltä pääsi sydäntä vihlaiseva kirkaisu, ikäänkuin hän sillä hetkellä olisi itse saanut käärmeen piston, ja hän olisi ehkä kaatunut pyörtyneenä lattialle, ellei miehensä olisi ehtinyt apuun.