»Pistä hänet konttiin, että on jotakin kotiinkin viemistä. Mutta ei täällä ole tapana nauraa», varoitti vaari.
»Eikö saa nauraa?» kummasteli Unto.
»Ei kovalla äänellä puhuakaan,»
»Miksi ei?»
»Saattaa näet se, jota minä ongin, ottaa naurun pilkaksi ja painua ikipäiviksi pohjattomuuksiin. Ethän sinä voi vielä tuon isompaa toivoakaan.
»Minä… Voikos vaari?»
»Siitä asti kun mummosi kuoli, kun sinua ei ollut vielä olemassakaan, olen minä istunut tällä samalla kivellä ja odottanut onkeeni sitä isoa kalaa. Väliin olen pitänyt tänne suksenlatua talvellakin ja onkinut avannosta.»
»Vaan ettepä ole saanut.»
»Ei ole tullut aikani saada vielä.»
»Mutta äiti sanoo, että vaaria lapsettaa, ettei suinkaan tämmöisessä lätäkössä ole isoja kaloja ollenkaan.»