— Edullisemmasta! — toisti hän kärsimättömästi ja melkein huutaen. — Eivätkö tähänastiset ole olleet kyllin edullisia? Eikö pankki ole osoittanut vallan suurenmoista kärsivällisyyttä teidän kanssanne! Ja yhä te vain tahdotte armoa armon jälkeen…
Erik Wegener hypähti seisoalleen kalpeana vihasta.
— Herra! — karjaisi hän ja löi nyrkin jämähtäen pöytään. — Ajatelkaa, mitä puhutte ja siivotkaa suunne huoneessa, joka toistaiseksi on minun. Ja nyt: mars, ulos!
Pankinjohtaja Saarstedt käpertyi palttinanvalkeana sohvan nurkkaan eikä näyttänyt älyävän, mistä on kysymys.
— Ulos, herra! — kajahti toisen kerran.
— Herra Wegener, — sanoi pankinjohtaja odottamattoman säyseästi, — te ette tiedä mitä puhutte.
— Se ei auta enää! Mars nyt tai minä autan!
Apua ei tarvittu. Kalpeana ja vihansekaisesta pelosta vavisten riensi pankinjohtaja Saarstedt melkein juosten portaita alas ja sitten maantielle. Erik Wegeneriä harmitti, että pari renkiä sattui tapauksen näkemään.
— Mitä se oli? — kysyi Esteri.
— Loppu siitä summasta on maksettava kolmen viikon kuluessa.