— Ja mistä me sen tiedämme. Sen me tiedämme, kuinka olisi käynyt, jos olisivat… nenänsä tänne pistäneet. Kuin kerjäläiskakara pantiin Esteri menemään… Tunnolle käy ja on jo pitkän aikaa käynyt…
— Itse niin tahtoi mennä, ja saihan se seitsemänkymmentäviisituhatta…
— Kyllä tiedät, miten sai. Ja kyllä me omamme saamme takaisin. Aivan kuin vieraat ihmiset. Oma lapsi, sydämen alla kannettu…
Aurinko on jo korkealla, ja väki alkaa liikkua pihassa. Peuraniemen puolella ajaa kärryjono maantielle, ja savupiipusta alkaa nousta ohut, sininen savu. Ruohikko kimmeltää ja välkkyilee, mutta Hannukselan emännän itku yltyy. Ajatukset, kauan aikaa pakkautuneet, saavat ylivallan, hän alkaa jo vavista.
— Mitäpä me niistä rakkauden asioistakaan ymmärsimme… Omaa ylpeyttämme vain… Sanassa sanotaan, että vaimon pitää isästänsä ja äidistänsä eroaman ja mieheensä sidottu oleman…
Isäntä on vetänyt kengät jalkaansa ja kävelee edestakaisin. Lääkäri on sanonut, että emännällä on heikko sydän, että pitää varoa mielenliikutuksia. Nyt alkaa hänenkin mielessään käydä.
— Tokkopa Peuraniemessä olisi tätä vauhtia edistys kulkenut, — sanoo hän, — jos olisi ollut valmis kassa, mihin nojautua.
— Voi, eihän se meitä olisi liikuttanut…
— Ei kylläkään, mutta koski se vain, se Esterin ynseys…
— Ei se mitään ynseyttä ollut. Nöyränä lähti…