— Esterikö kirj…?
— Ei, vaan mies.
— Eikö mitään muuta?
— Ei.
Emäntä kiljaisee ja kätkee päänsä käsiinsä. Mutta isännän kasvoille alkaa vähitellen väri palata ja hän menee vaimonsa luo ja sivelee hänen päätään hellästi ja hiljaa niinkuin silloin nuoruuden päivinä.
— Älä nyt suotta kiusaa itseäsi, — puhuu hän hiljaa. — Eihän mitään ole mennyt.
Hänen järeä leukansa vavahtaa, ja kirkas kyynel välkähtää silmissä, muttei vierähdä poskelle.
— Älä nyt, — jatkaa hän. — Mennään Peuraniemeen yhdessä, mennään.
— Niin, nyt, — valittaa emäntä. — Kyllä nyt kelpaa mennä. Niinkuin kiittämään hevosia kilpa-ajon jälkeen, että hyvinpä te juoksittekin. Lapselleen…
Nyt isännän kyynelhelmi jo vierähtää poskelle.