Hautausmaa oli väkeä täynnä. Mutta linnut livertelivät ilmassa, aurinko loisti kirkkaalta taivaalta ja nurmi viheriöi.
* * * * *
— Nyt, poikani, — sanoi eno, parooni Gyllenmarck, — nyt ei sinulla ole muuta kuin työ, voimia kysyvä, hellittämätön työ.
Pöytä oli tulvillaan papereita, surullista, mykkää kieltä puhuvia papereita. Tarkastus oli suoritettu ja oli tultu huomaamaan, että Peuraniemi on monikertaisesti velassa.
Erik Wegenerin raskas pää nyökähti myöntävästi. Tällä hetkellä hänen vielä oli liian vaikea puhua.
— Mutta sinä olet vielä nuori ja sinulla on voimia yllin kyllin, — jatkoi eno ratkaisevasti. Ja hänelle tuotti suuria vaikeuksia, ennenkuin hän sai lisätyksi: — Sitäpaitsihan tämä ei ole sinun syytäsi. Sinä voit alkaa iloisin mielin ja hyvällä omallatunnolla.
Nuoren miehen kasvot punehtuivat hiukan, ja hän loi pitkän, puoleksi moittivan katseen enoonsa. "Ei kuolleista pahaa", näytti se katse sanovan.
— Erik, Erik, — kuului sisaren ääni oven suusta. — Etkö ennätä edes hyvästille? Fransilla on jo kiire junalle.
Nuori Wegener poistui hetkeksi. Äidille ja sisarille näytti tuottavan mielipahaa, kun hän ei edes tarjoutunut saattamaan vierasta asemalle.
— Ne tekevät sitten yhteensä lähemmä seitsemänsataatuhatta, — virkahti eno pitkän ajan kuluttua katsellen omituisesti ohi puhuteltavansa. — Sinun on paras heti ryhtyä neuvotteluihin, että voit välttää pahimman.