— Mutta paluumatka on pitkä.
— Pitkä! — huudahtaa poika vilkkaasti. — Sen minä vaikka uin.
Nyt Hannukselan tytär naurahtaa lyhyesti ja pidätetysti.
— Sehän on hauskaa kuultavaa, — sanoo hän.
— Uin varmasti! — vakuuttaa Peuraniemen poika.
Ja ikäänkuin sanojensa vahvistukseksi hän tarttuu taas tytön käteen, johon ei koko paluumatkalla ole uskaltanut kajota.
— Pääsetköhän sinä huomenna? — kysyy hän hetken kuluttua arkaillen ja ujosti. — Minun on jo maanantaina lähdettävä pois.
— Enköpähän mahtane. Jollakin tavoin…
Peuraniemen patruunan poika on ainoastaan kahdeksantoistavuotias, hän ei ole ennen ollut mukana tällaisilla retkillä eikä hän siis käsitä, että tuohon ajatuksettomaan ja melkein itsetiedottomasti lausuttuun "jollakin tavoin" sisältyy koko paljon.
— Koeta nyt joka tapauksessa tulla, — pyytää hän vielä kerran.