— Niin, isäni kertoi, etteivät ne ole hauskimpia asioita, mutta hän toivoi, että sinä selviät kuitenkin.
— Hauskaa kuultavaa.
— Ja sitten onnitteluni avioliittosi johdosta. Isäni sanoi, että valintasi oli suurenmoinen. Tosin nimi tuntui minusta hiukan oudolta, mutta sen asian sinä parhaiten taidat harkita.
— Toivon, että sinä aikoinasi harkitsisit yhtä hyvin.
Constantin Gyllenmarck nauroi keveästi ja vapauttavasti.
— Toivokaamme niin, — sanoi hän. — Vaikka kyllä kai sinulla oli pienet esteesi, mikäli tulin ymmärtämään… Enkä minä totta puhuen…
— Pyydän, että lopetamme. Asia on minulle arka. Ja liian tuore.
— Kuinka tahdot. Minä vain toivon, että minuakin joku rakastaisi… niin, se tahtoo sanoa: minun itseni takia — sillä tavoin.
Erik Wegener ei keksinyt vastausta. Hetkisen seisoivat serkukset sanattomina tiellä.
— Käydäänhän tuonne sisään, — sanoi viimein Gyllenmarck, — niin saamme hiukan jutella.