Hän empi hetken, kertoisiko, millaista kotona on, mutta kertoi kumminkin. Serkku napautti sormiaan pöytään.
— Mutta nehän ovat suorastaan riivattuja, tokaisi hän. — Tädille pitäisi sanoa joku järjen sana.
— Turhaa. On toistaiseksi — sydämetöntä sanoa — parempikin kenties, että on näin: saan vapaammat kädet.
— Sinähän puhut kuin valtiomies; sinusta olisi, kuuleppas, tullut hyvä juristi. Mutta sanohan, millä summalla selviytyisit kaikesta.
— Pyörryt, jos kuulet.
— Ann' tulla vaan. Täällä on totuttu yhteen jos toiseenkin.
— Hiukan yli seitsemänsataatuhatta.
Constantin Gyllenmarck näytti todellakin kalpenevan ja vihelsi pitkään.
— Luovu, veikkonen, — sanoi hän. — Luovu, veikkonen, ja pelasta nahkasi. Sinulla on enää vajaan vuoden luvut. Rahaa niihin saat vaikka minulta.
— En voi.