— Isänne oli sympaattinen mies, — lausui hän, — erinomaisen hieno ja sympaattinen. Nämä tällaiset asiat olivat meidän välillämme henkilökohtaisia luottamuksenosoituksia. Jos hän olisi elänyt, epäilemättä kaikki olisi järjestynyt. Loistavasti. Mutta valitettavasti… Kuinka, oletteko naimisissa?
— Kyllä.
— Jos sallitte kysyä: kenen kanssa?
— Tilanomistaja Hannukselan tyttären kanssa.
Pankinjohtaja Törnroosin lihavat kasvot alkoivat loistaa.
— No sitten, — sanoi hän iloisesti, — järjestyy kaikki helposti. Hannuksela, tunnen hänet kyllä: jäykkä mies ja ylpeä mies, mutta ennen kaikkea varakas mies. Entinen hallintoneuvostomme jäsen.
— Pidän velvollisuutenani ilmoittaa herra pankinjohtajalle, ettei siihen kovinkaan paljon voi laskea ja luottaa.
— Tarkoitatte…?
Erik Wegener kertoi lyhyesti mitä hän tarkoitti ja luuli, mutta pankinjohtaja Törnroos kuunteli vain toisella korvalla. Kun hän kuuli perinnöttömyydestä, nosti hän katseensa paperista ja hymähti.
— Luuletteko te, että hän kärsii köyhiä sukulaisia silmäinsä edessä!
Strunt!