— Me luotamme teihin, — sanoi hän, — ja me tunnustamme, että tämä on teidän puoleltanne erinomaisen kaunis yritys.
Erik Wegener hoippui ulos. Vaikka hän oli koko ajan kiinteästi ollut mukana, käsitti hän vain puoleksi sen, mitä oli tapahtunut. Hän saisi siis toistaiseksi asua Peuraniemessä ja yrittää.
Vähän matkaa kuljettuaan hän vilkaisi kelloaan. Se osoitti puolta seitsemää. Mutta samalla hän huomasi, että kello oli kultaa. Hän voisi kyllä tyytyä hyvään hopeakelloon, liiankin hyvin. Hinnan erotus tulee kyllä Peuraniemessä tarvituksi. Ja sinettisormus saa myöskin olla poissa. Tavallinen messinkinen pöytäsinetti korvaa sen kyllä.
Oo-jaa. Sitä voi luopua niin paljosta. Hän kävi lähimmässä kultasepän liikkeessä, sitten hän söi illallista ja yöksi hän meni lähimpään matkailijakotiin. Hotellithan eivät enää saaneet tulla kysymykseen.
XIII
— Se on kyllä surullista minulle itsellenikin, mutta minun täytyy, — sanoi Erik Wegener eräänä aamupäivänä vaimolleen.
Oli juuri syöty aamiaista, kello oli kahdeksan. Esteri oli menossa väentupaan, mutta jäi keskustelemaan miehensä kanssa. Aurinko ei vielä paahtanut kuumasti. Oli niitä aamuhetkiä, jolloin ihminen on toimeliain ja iloisesti ja toivorikkaasti ajattelee alkavaa päivää, niin synkälle kuin se eilisiltana lienee kuvastunutkin.
Oli kysymys Peuraniemen kalleuksien ja ylellisyystavarain myymisestä, sillä Hannuksela oli maksettava. Piti jätettämän ainoastaan välttämättömät tai vaihdettaman halvempiin. Pois kullat ja hopeat, pois taulut ja kalliit matot, pois rotuhevoset.
— Eiköhän sitä mitenkään voitaisi välttää? kysyi Esteri. — Minä pelkään, että se koskee äitiisi ja sisariisi liian kipeästi.
Hänen miehensä rummutti sormillaan pöydänkantta ja katseli eteensä. Hän ei ollut puhunut mitään siitä, että hän oli jo luopunut hänelle henkilökohtaisesti rakkaista kalleuksista ja voittanut kaksisataakahdeksankymmentä markkaa, jolla summalla yksinäinen mies maaseudulla, mikäli hän oli laskenut, eläisi jo enemmän kuin puoli vuotta. Tietysti leikkaus koskisi, mutta siitä ei päästy minnekään, jos haluttiin välttää suurempaa.