Ja kun veli jo oli ovessa menemässä, lisäsi hän:
— Ilmoitan sinulle kyllä, kun tarvitsen sinua.
Mutta veli Erik ei ollut näkemässä, kuinka Gunilla-sisko hänen mentyään meni omaan huoneeseensa ja ratkesi hillittömään itkuun. Eikä hän ollut näkemässä, kuinka hän muutaman tunnin kuluttua tyynenä, mutta kalpeana kasvoiltaan tuli äitinsä ja nuoremman sisarensa luokse ja alkoi erotella ja nimitellä niitä tavaroita, jotka piti jätettämän, ja koetti saada ne mahdollisimman vähäisiksi. Äiti ja sisar ihmettelivät eivätkä ymmärtäneet, mikä häneen oli mennyt.
Peuraniemen avaroihin suojiin astui siis hävitys, silmin nähtävä ja käsin tunnettava hävitys ja riisto. Wegenerien maakunnassa kuuluisat hopeat, esi-isiltä ja Gyllenmarckeilta perityt, saivat mennä, matot revittiin lattioista, taulut riistettiin seiniltä, huonekasvit ja kirjasto kannettiin odottaviin kärryihin, kymmenestä huoneesta vietiin koko kalusto, vain kahdeksan jäi asuttavaan kuntoon, neljä ylä- ja neljä alakerrassa. Rotuhevoset, neljä luvultaan, vietiin kaupunkiin ja jätettiin vaihdettaviksi työhevosiin, edesmenneen kuvernööri Wegenerin vaunut myytiin maakunnan museoon, ja museon johtokunta arveli, että olisi ne voitu lahjoittaakin. Ja tämä kaikki oli Erik Wegenerin, Peuraniemen patruunan pojan, työtä.
Pitäjä seisoi korvat hörössä ja katseli ja ihmetteli, kun tavarakuorma toisensa jälkeen vyöryi asemalle. Tätä se ei voinut käsittää. Pakkohuutokaupan, avisuunin, se olisi voinut käsittää, mutta tämä meni, niinkuin kanttori sanoi, "yli horisontin". — Meinaakohan se myydä salaa velkojiltaan? Eikö Peuraniemeen pitänyt tulla konkurssi? Vai aikooko se todellakin tulla siinä elämään! Piru sen tiesi. Jo karaisi Mäenpään herastuomari luontonsa ja kysäisi Hannukselalta. Mutta Hannuksela katseli herastuomaria alta kulmain ja vastasi:
— Perkelettäkös sinua Peuraniemen asiat liikuttavat, kun et ole mitään saamassa. Jos olet tietoja vailla, niin kysy heiltä itseltään.
Sanoi ja käänsi selkänsä. Olisipa sanoja ollut joku toinen, niin olisi Mäenpään Sakari keksinyt vastauksen. Mene tiedä sitäkin Hannukselaa… on niinkuin hyvät tuttavat oltu ja vähän sukulaisiakin.
Kunnallisneuvoksetar kirjoitti pitkän, valittavan kirjeen veljelleen, parooni Gyllenmarckille.
Ja veli vastasi, että poika oli toiminut aivan niin kuin hänen tulikin toimia. Ei pidä tehdä esteitä muutenkin vaikeassa asiassa.
Kahden ja puolen viikon kuluttua saapuivat Peuraniemen myydyistä kalleuksista saadut rahat. Kirje vapisi Erik Wegenerin käsissä ja sydän tykytti kiivaasti. Sittenkuin kaikki kulut oli vähennetty ja nimetyt ostokset suoritettu, oli varoja jäänyt yhdeksänkymmentäkolmetuhatta kahdeksansataa markkaa, "jotka postilähetysvekseleinä myötäseuraavat".