— Se on se Esteri aina ollut vähän sitä sorttia.
Käsketään toki Hannukselassa istumaan ja vähän poristaankin. Se tekee pahaa sydämelle, kun sitä on aina mukamas kunniallisten ihmisten kirjoissa kulkenut eikä kenellekään vääryyttä tehnyt, ettei edes istumaan käsketä.
Ja ohimennen Lunkreeni pyyhkäisee kyyneleen silmästään.
— Eihän se Lunkreeni kellekään…, — myönnetään, — mutta se on nyt se Esteri sellainen, ja kova on ollut hänenkin koulunsa.
Saattaa olla, mutta sittenkin. Hän, Lunkreeni, koettaa kuitenkin selittää asiaansa, ja toinen seisoo kuin kilometripatsas. Ei edes istu. Kyllähän hänelläkin, Lunkreenilla, on sen verran hunööriä ja käytöstä, ettei istu, kun ei toinenkaan. — "Ei meiltä myydä", vastaa viimein, "kyllä me sitten kauppaamme, kun tahdomme myydä". — Puhuukin jäykästi kuin joku fortepianon ylä-ääni. Saa sitä nähdä vaikka millaista. Mutta hän on sentään kanssa oppinut asioimaan elämän varrella yhtä ja toista ja joutunut tekemisiin ihmisen jos ihmiskuvankin kanssa. Heittäytyy leikkisäksi ja puhuu järkeä ja sanoo, että jospa sentään vielä tulisi herran kanssa puhumaan. Mitäs pirkuletta? — "Ei se siitä muutu", vastaa, "kyllä minä tiedän". — Lunkreeni tietää kuitenkin olevansa oikealla asialla, ja jopa hän viimein heläyttää päävaltinkin: Kyllä isännekin, sanoo, nyt möisi. Eipä, ettei muutu kuunväri Peuraniemen rouvan kasvoissa, mutta piti, pitipä vain suoristaa itsensä. — "Saattaisi kylläkin", kilahduttaa takaisin, "mutt'emme me nyt ainakaan tällä tiedolla". — Niin että sillä tavalla sen reisun kävi. Eivätpä olleet monasti Lunkreenin asiat sillä tavalla käyneet.
— Se on se Hannukselan tyttären kohta myöskin sellainen, — selittää kuulijoista joku, — ettei sitä minnekään riitingeistään pääse, olipa asia kulloinkin mikä tahansa.
— Mutta väärin teki, pirun väärin, — kiivastui Lunkreeni. — Yhdellä vedolla olisi paikannut kaikki asiansa, mutta melkein ulos ajoi. Mutta tiedättekö, mitä minä teen?
— Mistäpä me tietäisimme.
— Menenpä Hannukselan ukon puheille ja sanon, että puhu nyt hiidessä järkeä tyttärellesi ja vävyllesi. Menen kuin menenkin.
— Taitaa olla turhaa. Ei Hannuksela heidän asioihinsa puutu eikä sekaannu. Ja muutenkin on heihin vähän sydämistynyt, se naiminen kuin oli hänelle vähän vastenmielistä. Kyllä on parasta, että Lunkreeni jättää sen reisun tekemättä, saattaa käydä kuten Peuraniemessäkin.