— Niissäpä minä, kuten ennenkin.
— On tainnut tulla tehdyksi myöskin.
— Eipä.
Keskustelu katkeaa hetkeksi. — Eipä taida olla meilläkään myytäväksi asti, — sanoo sitten Hannuksela vilkaisten emäntäänsä.
Lunkreeni osaa sen virren jo vanhastaan ulkoa. Ei ole ollut ennen eikä ole nytkään. Tuskin taitaa koskaan tullakaan.
— Antaa metsän kasvaa, — vastaa hän, — paremmaksihan vain käy, kun ei liian vanhaksi pääse eikä keloittumaan. Vaikka korkeathan ne hinnat nykyisin ovat.
— Voivat olla.
— Korkeat.
Ja Lunkreeni nielaisi sylkensä, ennenkuin jatkoi, mutta päätti sitten, että menköön nyt.
— Kolmattasataatuhatta oli määrä Peuraniemen nuorelle patruunalle tarjota.