Kankkusen mökillä jäi kuitenkin sinä iltana Hilun asia tutkimatta. Kaisan-Sohvin mökillä on nimittäin syntynyt pieni rytäkkä, kirkkokankaan takaliston jokapäiväisimpiä ja tuskin mainitsemisen arvoisia asioita. Usein ne päättyvät "perheen kesken", joskus, niinkuin tälläkin kertaa, sekaantuu apulaisnimismies parin poliisin kanssa asiaan.
Tällä kertaa on rytäkän aikaansaanut Joki-Pekan Lauri. Illansuussa on hän viinalasteineen ja kaksine saattomiehineen tullut Kaisan-Sohvin tönölle panemaan varastoaan kätköön. Poliisit, joilla on jo ennakolta ollut vihiä asiasta, ovat kyttäämässä metsänreunassa ja kun huomaavat aikansa tulleen, astuvat hekin näyttämölle. Tappelun kulku on niitä kaikkein tavallisimpia: ensin kiihtyvää sananvaihtoa, sitten käsirysy, jota Kaisan-Sohvi harjaantuneella sanatulvalla säestää, ja joka päättyy siten, että Joki-Pekan Lauri livahtaa kuin livahtaakin seuralaisineen veneelleen ja sitten tiehensä. On tunnettu tosiasia, ettei häntä joella mikään tavoita, varsinkin kun uitto on parhaassa käynnissä. Hänellä on liian paljon suojelijoita jätkien ja heidän pomojensa joukossa.
Kun Hilu ja Iina saapuvat paikalle, on asia jo loppuvaiheissaan. Uteliaita ihmisiä seisoskelee aidanvierillä vilkkaasti vaihdellen mielipiteitä ja Kaisan-Sohvi selittelee heille jotakin kimeällä äänellä. Sahan kirjanpitäjä on punaisena ja pohmeloisena ilmestynyt portaille, hän on nukkunut sisällä koko ajan ja tiedustelee nyt ympärillä olevilta, mitä on tapahtunut. Kun hän saa sen kuulla, hän köpittää hiljaa ja huomaamattomasti tiehensä. Toinen poliiseista istuu kaivon kannella ja pesee veressä olevia kasvojaan tuon tuostakin lausuen synkeitä uhkauksia, jotka eivät kuitenkaan näytä vaikuttavan läsnäoleviin.
— Mitäs sitä pistää paitaansa toisen pyykkiin, vastataan hänelle.
— Mene perässä, jos uskallat, lisää toinen. — Kyllä ne vielä tavoitat.
Kankkus-Sakarilla on suu salaperäisessä hymyssä ja silmät viirullaan, sillä hänelläkin on oma, tärkeä osansa juonessa: hän on nähnyt poliisien kyttäävän metsänreunassa ja siitä hyvän sään aikana mennyt ilmoittamaan Sohville. Kunhan tästä väki vähenee, niin se merkitsee hänelle muutamia ryyppyjä ja mahdollisesti viisikruunusen tai kymmenmarkkasen.
Ja asiat ovat selvät ja aurinko paistaa ja suuri sovinnollisuus ja yksimielisyys vallitsee taas kirkkokankaan takalistolla.
— Kyllä se vain on mies, se Joki-Pekan Lauri, sanoo Iina syvällä vakaumuksella päästyään selville tapahtumasta.
— On se, myöntää Hilu innostuksesta melkein hengähtämättä.
Vähän ajan kuluttua äiti vie hänet nukkumaan. Mutta Hilu valvoo ja aprikoi kauan. Mielessään hän ylentää Joki-Pekan Laurin saavuttamattomaksi sankariksi, suureksi maineeltaan ja verrattomaksi voimiltaan. Sellaiseksi hän kuvittelee tulevaisuutensa: myy viinaa, tienaa lujasti ja antaa poliiseja selkään. Näin hän valvoo ja suunnittelee vielä kun isä puolen yön jälkeen hiukan keikahdellen ja tuoksahdellen astuu sisään ja huomaa hänen valvovan.