— Et suinkaan sinä vaan liikaa takonut…?
— Sattuisiko se sinuun? kysyy nyt Hilukin vuorostaan.
Huoneessa vallitsi nyt puhuva hiljaisuus. Iinan rinta nousi ja laski ja kun hän katseli Hilua, kiilsivät hänen silmänsä.
— Vähän vanhempi saisit olla, hän sanoi viimein naurahtaen väkinäisesti.
— Mitä sinä sillä tarkoitat?
— Sitä vain.
Eikä Iina sanonut mitään muuta. Hetkisen
Hilu istui paikallaan ja ihmetteli, mutta sitten hän otti lakkinsa ja alkoi kävellä ovea kohden.
— No hyvästi nyt sitten.
Iina ehätti hänet.