Kello käy kolmatta ja ennen viittä on Kaisan-Sohvi tehnyt tehtävänsä. Hilemooni näkee ensi kerran saunan pimeän, piukaisee vimmatusti, mutta asettuu sitten aloilleen kuin miehinen mies ainakin.
* * * * *
Kun Sakari Kankkunen illalla palaa kotiin, on mökissä oudoksuttavan hiljaista. Ruoka on pöydän nurkalla, mutta Hilta makaa valkeana ja vaiteliaana yhteisessä sänkysohvassa.
Melkein pelottaa astua vaimon vuoteen viereen. Hän puhdistaa puseron muhista ja jättää lakin tuolille.
— No, joko sinä nyt…? hän kysyy melkein arasti.
— Jo. Poika on.
— Vai poika.
Kankkus-Sakari melkein kuin ilostuu ja nostaa varovaisesti peitettä.
— Ka, niinpä on, hän sanoo hymyn väristessä suupielessä. — Onpahan olleeksi… tuollainen… pääkin niinkuin kahvikuppi.
— Kyllä se siitä kasvaa, vakuuttaa Hilta.