— Minne sinä nyt? kysyi Hilu.
— Kraatariin. Lähettivät viime viikolla sanan. Ja sinäkö tulet sieltäpäin?
— Niin.
— Oikein myötyriksi?
— Niin. Johan se lysti loppui.
— Vai jo loppui.
Siihen keskustelu pitkäksi aikaa taukosi.
— Eiköhän istuta vähän, ehdotti Hilu lopuksi.
— Mihinkähän tässä niin hengenhätä on. Istutaan vaan.
Ensi kerran Hilu istui näin lähellä Iinaa ja hänen hengityksensä salpautui. Koetti keksiä asiallista sanottavaa, ei voinut. Veret vain kävivät ja kohisivat, sydän löi. Hilu naurahti hämillään ja rykäisi.