— En, vastaa Suutarinmäki itsepintaisesti ja tuijottaa tuleen.
Penttilä uskoo nyt ja painaa oven kiinni jälkeensä. Hän ymmärtää, ettei jätkää tänä yönä komennella. Mutta nurkat paukahtelevat ja pakkanen kiristyy. Porolauma tolvaa ohitse, koparat napsahtelevat, ja intohimot ovat päässeet valloilleen keskellä erämaata.
* * * * *
Tätä kaikkea seuraa Hilu silmät puoliummessa laveriltaan. Kun joku tulee lähelle, hän painaa silmänsä kiinni ollen nukkuvinaan, mutta raottaa ne sitten taas. Ei tule enää uni, kun se kerran on mennyt, ei ainakaan tällä kuulumalla. Viinapulloja avataan, Suutarinmäki ottaa esiin hanurinsa, pian alkaa kaikua laulunrenkutus. Korttien läiskettä säestävät navakasti lausutut kirosanat. Tänä yönä vaihtavat viikkojen ja kuukausien ansiot nopeasti omistajaansa. Aamulla alkaa taas toinen laulu ja saa tarpeekseen nähdä synkkiä naamoja. Viimein Suutarinmäki, synkkä katsannoltaan, kertomusten mukaan paljon kokenut, laskee hanurinsa pois ja yltyy laulamaan.
Eikä ollut mulla ulsteria yllä niinkuin paremmilla sälleillä…
Laululla on Hiluun oma, lämmittävä vaikutuksensa. Sitähän se lauloi, se puominvahti, neljättä vuotta sitten. Hilu nostaa päänsä ja kuuntelee, vähältä pitää, ettei pyydä ryyppyä noilta toisilta. Innostuttaa niin ja tuo muistiin Iinan. Mutta ei, olkoon nyt tällä kertaa.
Annappas olla, vai oli siitä jo neljättä vuotta. Senjälkeen ei ollut tullut kotipuolessa käytyä, kirjatkin oli viime kesänä siirrättänyt Sallaan, ties sitten, mitä oli meinannut. Rahakipeneen oli silloin tällöin lähettänyt.
Hilu ei kernaasti ajatellut niitä aikoja, jotka olivat menneet. Tai jos väkisinkin tulivat mieleen, koetti hän palauttaa muistiinsa vain mieleiset tapaukset ja antaa muiden mennä sen tiensä.
Vaikka eihän niitä, joita mieleensä saattoi hyvillä mielin palauttaa, ollut monta. Miten olikin niin sattunut. Ensin oli ollut arka, oli niinkuin kaikkia olisi pitänyt pelätä, piileksinyt, väijynyt, vahtinut rahojaan ja tehnyt naurettavuuteen asti ylitöitä.
— Kapitalistiksiko meinaat tulla, oli hänelle sanottu. - Älä sinä luule, että sitä näillä palkoilla… Hyvä, että henki naukuu luitten välissä…